Ei sittenkään yksin

Luulin olevani yksin. Kirjoittavani yksin. Eläväni yksin fantasiamaailmassa, jossa on minä ja kirjan päähenkilöt. Kipuilin, ettei ole enää rinnalla mentoria. Toista kirjailijaa, vanhempaa, neuvonantajaa, joka olisi elänyt kaikki nämä vaiheet läpi ja kertoisi kädestä pitäen, mitä tämä on. Häpeissäni julkaisin instagram - päivityksiä ja ajattelin olevani nolo, itsekäs ja tyhmä. Tuntui kamalalle mainostaa omaa tuotosta, vaikka tiesi, että oli pakko, jos halusi tehdä jatkossakin kirjoja. Eikä niitä voisi tehdä, ellei joku ostaisi nykyistä ja tulevaa.

Yksi päivä tajusin, etten ehkä sittenkään ole yksin. Etten sittenkään kirjoita ja elä yksin tämän keskellä. Minulla ei ehkä ole nyt sitä mentoria ja neuvonantajaa, mutta minulla on ihmisiä, jotka tukevat, ovat kiinnostuneita ja auttavat. Ihmisiä, jotka ovat innoissaan ja haluavat auttaa omilla lahjoillaan minua. Ja tajusin, että se on mielettömän arvokasta ja hienoa. Että voi tehdä työtä yhdessä, saada apua muilta minun heikkouksiini ja häpeääni, kokea olevansa hyväksytty.

Olen älyttömän kiitollinen uusille perheenjäsenilleni, jotka ovat hypänneet mukaan uuteen kirjaprojektiini. Miehelleni, jonka kanssa saan vaikka päivittäin keskustella kirjan hahmoista, juonikuvioista ja lauseista. Joka tietää minua paremmin pilkun ja yhdyssanojen paikat ja jolla on luovia ideoita kirjan juoneen. Lankomiehelle, joka lukee paljon ja osasi antaa älykkäitä huomioita ensimmäisestä käsikirjoitusversiostani ja sai minut huomaamaan monia aukkoja ja kohtia, jotka tarvitsevat hiomista ja joihin sain suoria ideoita. Mieheni puolen lankomiehille, joilla on markkinointi-ideoita ja intoa markkinoida lisää, enemmän ja monipuolisemmin. Markkinointi, asia jota häpeän, tuntuu nyt luonnollisemmalle, kun rinnalle tuli kaksi bisnesmiestä, jotka näkevät mahdollisuuksia ja suuria unelmia.

Huomasin jo Naavalla kiedotun loppuvaiheella, miten siistiä on pyytää apua kirjaprojektiin muita ihmisiä ja miten mahtavaa on tarjota myös mahdollisuuksia muille. Varsinkin, kun itsekin on aivan untuvikko kaikessa, tuntuu hyvälle, että voi muille samanvertaisille antaa mahdollisuuksia kokeilla ja samalla tehdä yhteistyötä. Siksi olen pyytänyt kirjaan liittyviksi tekijöiksi lähtökohtaisesti vain samanvertaisia ihmisiä, joille tekeminen on uutta; näyttelemään ja kuvaamaan traileria, tekemään nettisivuja, kertomaan nimiehdotuksia ja toimimaan myös koelukijoina (okei, tähän käytin myös ammattilaisia, mutta myös niitä oikeita nuoria, jotka lukee kirjoja).

Joskus ihminen kokee olevansa yksin, ettei uskalla avata silmiään ja vertaa siihen, mitä kuvittelee tarvitsevansa. Joskus ihminen kuvittelee olevansa yksin, kun ei uskalla avata suutaan.