Miltä esikoiskirjan julkaiseminen tuntuu?

Epätodelliselle.

Yksinäiselle.

Tyhjälle.

Oudolle.

Hämmentävälle.

Itkettävän hyvälle.

Vuoden sisään on mahtunut lukematon kirjo tunteita ja kokemuksia, jotka ovat menneet äärilaidasta toiseen. On ollut innostusta, kutkutusta ja epätodellisuutta, voiko unelma toteutua. Olen itkenyt onnesta, kun päätös julkaisusta on tullut. Kokenut luonnottomuutta onnen edessä. Olen kokenut häpeää, olenko ansainnut kirjan julkaisun, saanko iloita, saanko toteuttaa unelmani. Kokenut ahdistusta, epämääräisyyttä, outoutta, yksinäisyyttä.

Huomaan palaavani uudelleen ja uudelleen samojen outojen tuntemusten ääreen, jossa en myöskään tiedä, millä on merkitystä ja millä ei. Kun laittaa uuden kuvan Instagramiin ja kehottaa ihmisiä ostamaan kirjaa, tuntuu se samalla luonnolliselle ja samalla tyrkylle, itsekkäälle ja epänormaalille. Milloin olen koskaan mainostanut omaa tuotetta? En koskaan, koska en ole koskaan myöskään sellaista tehnyt. Elän jatkuvassa ristiriidassa, jossa tietää, että pitää mainostaa ja saa olla iloinen saavutetusta työstä, mutta samalla kokee häpeää ja noloutta, kun pitää meteliä.

Vaikka ihmiset ovat kiinnostuneita, kyselevät, onnittelevat ja lukevat, tuntuu silti ettei kukaan tiedä, miltä kirjoittaminen on tuntunut. Mitkä kaikki palaset on laittanut kirjan kansien väliin omasta elämästä, mitkä keksinyt. Miltä niiden kirjoittaminen on tuntunut? Miltä se ahdistus on tuntunut, mistä kirjoittaa?

Samalla kirja innostaa. Olen ollut niin fiiliksissä ja riemuissani, pomppinut mieheni ympärillä, kun kaikki kirjaan liittyvä toiminta on sytyttänyt lapsenintoa tehdä sitä mistä tykkää. Toisinaan into on ollut lamaannuttavaa, kun intoa, tahtoa ja ideoita olisi uusiin kirjoihin, mutta istuminen ja työstäminen tuntuu raskaalle ja haastavalle.

Huomaan myös pelkääväni huijaavani itseäni. Entä jos olen turhaan innostunut ja kuvittelen olevani kirjailija? Entä jos olen vain pikkutyttö, joka kuvittelee liikoja? Entä jos kuvittelen, että tämä on hyvä, mutta todellisuudessa se on naurettava lapsellinen teos?

Kokonaisuudessa voin sanoa, että jos kirjan tekeminen on työläs ja vaativa prosessi, on myös julkaisukin. Olin aiemmin kuullut varoituksen sanoja kirjailijoilta, jotka kertovat, kuinka raskasta julkaisu on, mutta en uskonut että se todella herättää näin paljon tunteita. Samalla tunteet kertovat itselleni aina sen, että asia josta koen tunteita, on merkityksellinen ja tärkeä. Ehkä siksi myös tunnen nin. Ehkä siksi kipuilen, koska rakastan kirjoittamista niin paljon ja toivon myös sen tuottavan paljon hyvää edes jollekin ihmiselle. Siksi kirjoitan. Siksi julkaisen ja siksi kipuilen. Jotta edes yksikin lukija kokisi saaneensa lukea jotain merkityksellistä.