Uuden luomisesta

Yksi syy, miksi olin riemuissani kirjan julkaisusta, oli se, että se vapautti minulle aikaa, tilaa ja aivoja työstää muita keskeneräisiä kässäreitä. Olen vuosien varrella aloittanut monia kässäreitä, mutta päätin jo viime keväänä rationaalisesti, että työstän nyt yhden kässärin kerrallaan valmiiksi. Se, minkä teen seuraavaksi, valikoitui täysin aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. Sinänsä sekin on jännää, että aihe tuntuu nyt hirveän ajankohtaiselle, vaikka aloitin tämänkin kässärin ensimmäisiä sanoja tekemään viisi vuotta sitten.

Uuden luominen on hirveän jännää, työlästä, vaikeaa ja innostavaa. Minulla on päässä suurpiirteinen juoni, miten tarina tulisi etenemään ja mitkä olisivat sen tavoitteet ja lopputulos. Mutta silti sen sisälle jää valtavasti aukkoja ja asioita, mitä en vielä tiedä. Toisinaan se tuntuu turhauttavalle ja työläälle, kun tahtoisi kirjoittaa, mutta ei tiedä, miten tarinaa etenee. Siksi uuden luominen on hyvin pala palalta puurtamista, jossa yksi idea kirjoitetaan ylös ja seuraava jätetään hautumaan.

Samalla se on maailman mielenkiintoisinta. Etenkin fiktiossa rakastan sitä, että saan leikkiä elämän käsikirjoittajaa ja luoda elämää tyhjästä. Saan elää elämiä, joita koskaan en todellisuudessa elä, mutta jotka tuntuvat kirjoittaessa todellisilta. Ehkä siksi en ole elämässäni kärsinyt juuri siitä kokemuksesta, että haluaisin elää elämän useaan kertaan läpi, koska saan tehdä sitä jo nyt kirjoittaessani. Sen lisäksi uuden luomisessa rakastan sitä, miten paljon joudun käyttämään aikaa tutkimiseen, oppimiseen ja ihmissuhteiden ja käänteiden luomiseen. Yksi päivä pohdimme mieheni kanssa esimerkiksi sitä, miten kahdesta päähenkilöstä voisi tulla pari. Miten deittailu aloitetaan, mitkä olisivat näille henkilöille sopivat tavat aloittaa seurustelu. Ja vaikka käytän paljon teksteissäni omaa elämää ja omia kokemuksia hyväkseni, en tee sitä läheskään kaikessa ja keksin valtavasti asioita päästäni.

Uuden luominen on parasta ja pahinta. Se antaa vapauden luovuudelle, uteliaisuudelle, tiedolle ja taidoille. Se tuo jännitystä, kun ei itsekään tiedä, mitä teksti tuo tullessaan. Mutta samalla se on puhdasta työtä, jossa turhautuu. Mutta kaiken paradoksaalisuuden keskellä minä rakastan sitä. Luoda uutta. Luoda elämää. Luoda tarinoita, jotka voisivat olla totta.